Päihdeperheen lapsi on suorittava selviytyjä - ehkä

Perjantai 21.11.2014 klo 7.56


Taide, eritoten kirjallisuus ja elokuva on täynnä kuvauksia alkoholistiperheen elämästä lapsen ja nuoren silmin. Jotkut kuvaukset ovat paremmin tehtyjä kuin toiset. Jokainen kosteassa perheessä kasvanut tietää, ettei sellaisen kuvaamisessa voi oikeasti onnistua.

Blogissaan kokovartalofiilis Ani kirjoittaa oivaltavasti havainnoistaan kaikista niistä kirjoista, joita alkoholistiperheistä on kirjoitettu. Monesta kostean lapsuuden eläneestä lapsesta tulee selviytyjä, ylisuorittaja, tyynenä pysyvä auttaja katastrofitilanteisiin.

Monesta tulee - mutta ei läheskään kaikista. Kun luin Anin blogia, nousi mieleeni kysymys onko ainakin osa tästä kaikkialla yhteiskunnassa vallitsevasta suoritusvimmasta laskettavissa myös kosteiden lapsuusvuosien tiliin.

Suurten ikäluokkien isät menivät rikki rintamalla, moni heistä turvautui rauhan tultua pulloon. Suurten ikäluokkien pojat saivat ja perivät mallit isiltään. Syntyi kokonainen ylisuorittajien sukupolvi.

60-, 70- ja 80-lukujen äiditkin saivat tarttua jo nestemäiseen lohduttajaan ilman edellisten sukupolvien häpeää. Ketjuja ei niin vain katkaista, saha ei pysy paikallaan kun elämä polkee pyöräänsä yhä villimmin eteenpäin.

Oman elämänsä suorittaminen, se on pirullinen asia ja mahdoton yhtälö.

Avainsanat: Kokovartalofiilis, päihdeperheen lapsi, alkoholi, kirjallisuus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini